Vilu Viisastelijan
filosofia-katsaus yhdellä sivulla
Filosofiani perustuu
puhtaasti omaan ajatteluun ja tulkintoihin kuulemastani, lukemastani
ja kokemastani lukion (ja nyt jonkin verran yliopiston) filosofian
tunneilla, kaveriporukassa ja elävässä elämässä maailmasta. En
ole koskaan ottanut kenenkään aiemman filosofin ajatuksia
pureksimatta vastaan sellaisenaan, mutta jotkin opit olen omaksunut
lähes sellaisenaan pitkällisen pohdinnan jälkeen, esimerkiksi
Platonin idea opin. Käsittelen aika pitkälti ontologisia kysymyksiä
itsekin, yhdistellen vanhoja teorioita ja tulkintoja sekoittaen sinne
jotakin uutta. En ala tässä tekstissä sen tarkemmin erittelemään
sitä, mikä on keneltäkin opittua ja missä määrin, lukijan on
vain syytä itse miettiä ja suodattaa asiaa, ja tutkia tekstiäni
vain siltä pohjalta, että mikä siinä on uutta hänen kannaltaan,
eikä sitä mitä minä olen lisännyt. Enkä olisi lainkaan
ihmeissäni, jos vaikka se kaikki mitä itse olen tähän tekstiin
itse uutena tuottanut, olisikin jo joku muu keksinyt. En ole lukenut
kaikkea filosofista kirjallisuutta (itse asiassa aika vähän),
eivätkä kaikkien ihmisten ajatukset ole kirjojen kansiin
nidottuina.
Lähden aina kaikessa
filosofoinnissani siitä perusasiasta, että maailman kaikkeuden
perussyy, se liikkumaton liikuttaja on jumala. Ja tahdon uskoa
siihen, että se on Jumala. Pohdin asiaa ensimmäisenä filosofisena
aiheenani jo ennen lukion filosofian tunteja. Siellä tajusin
päätyneeni jumalaan samojen perusteiden kautta, kuin Aristoteles
aikanaan liikkumattomaan liikuttajaan. Periaatteessa voisin kuvitella
liikkumattoman liikuttajan olevan persoonaton yliluonnollinen olento,
mutta on helpompi ajatella ja kuvitella asioita, kun kaiken olevaisen
takana on jokin persoonallinen olento, kuten jumala. Kykenisikö
persoonaton yliluonnollinen olento luomaan persoonallista, tai
vaihtoehtoisesti kaikkea sitä, mitkä yhdessä voivat saada
aikaiseksi, osaksi sattumankin avulla jotakin persoonallista?
Ajattelen myös
maailman kehityksestä niin, että Jumalan asettamat lainalaisuudet,
joita nykytiede tutkii ns fysiikan laeina ohjaavat maailman
kehitystä, kuten tietyt alkuaineet käyttäytyvät niiden
ominaisuuksiensa mukaan. Evoluutio, joka toki kehitettiin alun perin
selittämään vain lajien kehitettävissä, mutta on siis
sovellettavissa kaikkeen kehitykseen johon liittyy kilpailu,
vahvemman jatkuminen ja heikomman häviäminen, on silti voima jota
en usko Jumalan kykenevän poistamaan, mutta mahdollisesti
sivuuttamaan, tai pikemmin ylittämään. Se ohjaa kaikkea sitä
kehitystä johon Jumala ei puutu.
Tiedon ja totuuden
ajattelen olevan kolmikerroksista. On olemassa todellisuutemme
reaalinen kerros, joka on, ja josta ilmeisesti teemme omat
aistihavaintomme. Aistihavainnot ja sen älyllinen tulkitseminen, se
minkälaisena maailman näemme, on todellisuutemme subjektiivinen
kerros. On mahdollista, ja jopa ilmeistä että aistimme
todellisuutta eri tavoin kuin reaalinen todellisuus on. Emme siis voi
koskaan saavuttaa absoluuttista totuutta reaalisesta
todellisuuskerroksesta, emmekä liioin luotettavaa tietoa. Sen sijaan
aistihavaintoihin nojaten muodostamme käsityksen subjektiivisesta
kerroksesta, jotka vaikuttaisivat menevän kaikilla yksilöillä
hämmentävän tarkasti yksiin, mikä siis lisännee näennäistä
todennäköisyyttä sille että aistimme reaalista kerrosta jossain
määrin oikein. Se mitä tapahtuu ja mitä koemme subjektiivisessa
todellisuudessa, on aina totuus, koska se tapahtuu vain meille, eikä
muut voi sitä kiistää. Kaikki aistihavainnot subjektiivisessa
kerroksessa antavat meille siis tietoa. Kolmas kerros, on kielellinen
kerros, jossa totuus niin ikään on mahdollinen, sillä kyse on
sopimuksen varaisista asioista. Aina totuutta ei kuitenkaan saada
selville, sillä merkitysten sopiminen kaikkien ko kieltä puhuvien
ihmisten kesken on vaikeaa. Kielellisen kerroksen kautta meidän on
kuitenkin helpompi jäsentää muita kerroksia. Kieli ei ole silti
pelkkä työkalu, vaan varsinkin merkitysten antaminen eri
käsitteille ja ilmaisuille, muodostaa jo oman todellisuus
kerroksensa, jossa voi olla sellaisiakin asioita, joita muissa
todellisuuksissa ei ilmene.
|
Vilu Viisastelijan
pohjimmaisia ajatuksia yhteiskunnallisista asioista
Tämän tekstin sisältö
on minun oman ajattelun tuotosta, joka nojaa keräämiini tietoihin
eri lähteistä. Edelleen, on täysin mahdollista että oma
ajatteluni on tuottanut samanlaista tai samankaltaista tuotosta kuin
joillain aiemmillakin asiaa pohtineilla, ja nekin ajatukset joiden
tiedän esiintyneen aiemmissa teksteissä, annan olla siellä, sillä
tekstin ja varsinkin sen julkaisemisen ideana on vain tuoda esiin
minun käsitykseni ja maailmankuvani, riippumatta siitä mihin se
perustuu. Voisi olla myös suhteellisen vaikeaa ja monimutkaista
viitata joka tilanteessa aina siihen, mistä olen kyseisen tiedon
saanut, tai kenen ajatus se on.
Yhteiskunnallisessa
ajattelussani lähden siitä liikkeelle, että on aina otettava
huomioon se, miksi olemme yhteiskunnissa, ja mikä on johtanut
yhteiskunnallistumiseen. Se on syytä pitää mielessä, jotta
osaamme käsitellä jotakin spesifimpää ajatusta. Menemättä
yhtään vielä taaemmas historiassa, niin palautan ajatuksen niille
ajoille kun ihminen keksi maanviljelyn. Maanviljeleminen turvasi
vanhaa keräily ja metsästystaloutta paremmin ravinnnon saannin ja
paransi siten elinmahdollisuuksia. Se johti kuitenkin myös
maanomistamiseen, ja sitä kautta maanomistus kiistoihin. Tarvittiin
yhteiskuntaa ihmispopulaation yläpuolelle sääntelemään
elämäämme. Tämä, eli ihmispopulaation yksilöiden välisten
ristiriitojen ratkominen, on yhteiskunnallistumisen tärkein syy.
Yhteiskuntien
muodostuminen johti ennen mittaan myös vapaaehtoisemman yhteistyön
kokeilemiseen. Mitä saataisiin aikaan, jos tuottaisimme tätä ja
tätä yhdessä? Aluksi kyse oli lähinnä turvallisuuteen
liittyvistä seikoista, kuten armeijan perustamisesta muiden
ihmispopulaatioiden, kansojen varalle. Jo varhain tajuttiin myös että
esimerkiksi kaupan tukeminen on kannattavaa, jotta hyvinvointi
lisääntyisi. "Leipää ja sirkushuveja"-periaate on yksi
ensimmäisistä ja alkeellisimmista julkisista tukimuodoista.
Vähitellen menestyksekkäämmät tavat jäivät elämään, ja muut
näivettyivät tai hävisivät kokonaan.
Ollennaista yhteiskuntien
kehittymiselle on myös tieteet ja myöhemmin niiden tukeminen.
Tieteiden avulla on saavutettu tietoa jota on voitu käyttää
hyväksi suunnitellessa uusia ja uusia mekanismeja ja lakeja. Tieteen
tukeminen on ollut varsinkin valtioiden (joka ei siis aina ole ollut
kovin itsestäänselvä tai varma, eikä ainakaan ainoa yhteiskunnan
muoto) kannalta kannattavaa toimintaa, sillä valtio tehokkaasti
organisoituna yhteisönä on kyennyt käyttämään tietoaan
voimakkaasti hyväkseen. Tehokas tiedon hyväksikäyttö on kuitenkin
edellyttänyt kykyä käyttää sitä oikein. Tulemme realismiin,
siis siihen realismiin jolla tarkoitetaan optimismin ja pessimismin
välimuotoa, nimittäin ei aina, eikä vielä oikein nykyisinkään ole
ollut niin, että päätöksen teko olisi nojannut realistisiin
tulemiin saaduista tiedoista. Se on usein johtanut utopistisiin
ajatuksiin ja päätös kyhäelmiin, jotka eivät ole aina kantaneet
loppuun saakka.
Toisinaan realismin puute
on ollut varsinkin edustuksellisten demokratioiden ongelma.
Populistiset puheet ristiriitaisista, mutta sinänsä ihanteellisista
tavoitteista ovat olleet usein tavallisten ihmisten mieleen, ja
äänille vastuussa olleet poliitikot ovat käyttäneet tätä
käyttäytymistapaa usein hyväkseen, toisinaan jopa oman tai
puolueensa ideologiankin vastaisesti. Kannattaa myös huomata mikä
on poliittisten puolueiden jako, ja niiden suhde toisiinsa, itse
asioihin ja äänestäjiin. Kaikki varmasti tietävät, ettei nykyään
voida kunnolla puhua koko politiikan agendalla vasemmisto-oikeisto
jaosta, ja etteivät kaikki ihmiset ajattele kuuluvansa jommalle
kummalle puolelle tai mihinkään kohtaan näiden kahden ääripään
välisellä linjalla, edes niissä kysymyksissä, joista kyseistä
jakoa voidaan käyttää. Puoluerajojen hälventyminen ja politiikan
kentän monimutkaistuminen on suuria demokratian haasteita. Mutta
toisaalta, historia osoittaa meille, ettei ole aina täysin
ongelmatonta käyttää muitakaan hallintomuotoja. On sanonta,
"demokratia on huonoin hallintomuoto. Lukuun ottamatta niitä
kaikkia muita joita ollaan jo kokeiltu".
|
